Sanotaan, että koirien koulutuksessa on yhtä monta koulukuntaa kuin omistajiakin. Kuka on sitten oikeassa, kuka väärässä?
Syy alan monimuotoisuuteen piilee siinä tekijässä, että todellisuudessa koira opettaa ihmiselle. Kun tämä asia unohdetaan, tulee lopputulokseksi kaksi vaihtoehtoa: ns matkalaukkukoira, tahi maailmanvaltias.
Miten johtajan asemassa oleva ihminen sitten oppii koiralta? Eikö ihmisten käsityksissä ole se, että oppilas on alemmassa asemassa?
Vääjäämätön tosiseikka on se, että jokainen koira on yksilö ja persoona. Rotupiirteet luovat oman pohjan "tietää" mitä koira elämältä toivoo tullakseen vieteiltään tyytyväiseksi, mutta loppupelissä ainoa keino kouluttaa koira, on ymmärtää, kuka tämä yksilö on käyttäytymistarpeiltaan.
Kun menemme koirakentille kouluttamaan koiraa, tosiasiassa ohjaajat opettavat meitä reagoimaan koiran vietteihin oikealla tavalla.
Tämä onkin kaiken ydin: miten me reagoimme, mihin reagoimme, mihin emme.
Luulisin tämän olevan sellainen opittava seikka, ettei siinä ole juuri kukaan koskaan täysinoppinut.
Harrastin aikoinani tokoa hampaat irveessä. Minulla oli sakemanni, josta sukuni povasi häirikköä. Niinpä otin oikein kovalla kädellä koiran hallintaani jo alusta lähtien. Hyh, häpeä myöntää. Kyllähän koirasta saa kovalla kädellä toimijan, joka toimii siksi kun tietää, ettei muita vaihtoehtoja ole.
Jos lukijaa kiinnostaa tämä puoli koulutuksesta, idioottivarmasti toimivat koneet, pyydän vaihtamaan sivustoa jo alkuunsa.
Jatkan tätä oman häpeäni myöntämistä. Heräsin erään kerran kentällä ollessani. Koska paineet (seli seli) oli kovat: pieni tyttö sakemannin kanssa, ei tuosta voi tulla yhtään mitään. Niinpä vaadin koiralta kaiken, virheettömyyttä. Virheistä tuli heti rangaistus.
Tänä eräänä päivänä, kun koirani ei heti istunut käskyn saatuaan, kolhaisin sitä polvella päähän. Niin, olin idiootti. Kouluttajana ollut nainen tuli luokseni, katsoi minua syvään silmiin: "Tee vielä kerran noin, niin sinun ei tarvitse tulla enää koskaan tälle kentälle."
Siitä alkoi tapahtumien ketju, kun oivalsin, mitä koiran kouluttaminen todellisuudessa on.
Ihme kyllä, sain sakemannilta anteeksi typeryyteni, ja mahtava loppuelämä hänen toveruudessaan alkoi. Pelkällä positiivisella palautteella koira oppi niin tolkuttoman paljon asioita, etten voinut osata itse mitenkään opettaa niitä kaikkia: koira halusi itse oppia ne, koska meidän kahden välille syntyi toveruus.
Tässä on minun käsitykseni koiran kouluttamisesta. Kun olet luonut koiraasi luottamussuhteen johtajana, lempeänä, reiluna, rauhallisena johtajana, koira haluaakin itse oppia, sinun tarvitsee vain reagoida oikein oikeissa tilanteissa.
Sen, mikä on oikein, opit vain elämällä koiran kanssa, tekemällä kaikenmoisia asioita, liikkumalla laumana siellä täällä, tuntemalla koirasi, ja koirasi oppii tuntemaan sinut.
Vuosi oli 1996, kun tämä tieni alkoi.
Koitan nyt osittaa pohdintaani, ja tulen liittämään videoita ja kuvia omasta tavastani koirien kanssa nykypäivänä.
